Closed petition Partion digitaaliset sisällöt saavutettaviksi

Digitaalisten palvelujen ja sisältöjen saavutettavuus hyödyttää kaikkia, mutta joillekin saavutettavuuden puuttuminen tarkoittaa asioiden ulkopuolelle jäämistä. Saavutettavuus on yhdenvertaisuutta.

More details

Digitaalisilla sisällöillä tässä aloitteessa tarkoitetaan kaikkea digitaalisia tapoja kuten nettisivuja, sosiaalista mediaa, sähköpostia ja webinaareja sekä niihin sisältyviä kuvia, videoita, tiedostoja, linkkejä ym.

Laki digitaalisten palvelujen saavutettavuudesta tuli voimaan Suomessa vuonna 2019. Laki perustuu EU:n saavutettavuusdirektiiviin sekä YK:n yleissopimukseen vammaisten henkilöiden oikeuksista. Laki velvoittaa julkista sektoria sekä järjestöjä, joiden rahoituksesta vähintään puolet on julkista rahoitusta.

Kun digitaalinen sisältö on saavutettava, kaikilla on yhtäläinen mahdollisuus tietoon ja palveluihin. Saavutettava digi- tai verkkopalvelu huomioi teknisen, visuaalisen ja kognitiivisen saavutettavuuden. Saavutettavuus on toteutunut, kun esimerkiksi nettisivun koodi on virheetön ja saavutettavuutta tukeva, käyttöliittymät ovat selkeitä, visuaalisen ilmeen värien kontrastit täyttävät saavutettavuuskriteerit, sisällöt ovat helposti ymmärrettäviä, kuvissa käytetään tekstivastineita, videot tekstitetään ja linkit ovat informatiivisia. Tietoa ja ohjeita löytyy osoitteesta www.saavutettavuusvaatimukset.fi/.

Partion Helppo tulla -tunnuksen yhteydessä on ohjeita digitaalisesta saavutettavuudesta. Digitaalinen saavutettavuus on tunnuksen yhteydessä valinnaista, kuten muutkin tunnuksen osiot. https://www.partio.fi/wp-content/uploads/2019/12/Helppo-tulla-%E2%80%93-Digitaalinen-saavutettavuus.pdf

This petition is closed All petitions run for 6 months

132 kannattajaa

-1

Keskusjärjestö käsitteli

Keskusjärjestö käsitteli aloitteen 20.6.2022

Aloite on käsitelty viestintä- ja markkinointivaliokunnassa. Vastauksen aloitteeseen näet alta.

Tämä vastaus koskee partiolaisaloitetta, jonka mukaan kaikki partiossa tuotettava digitaalinen sisältö tulisi olla saavutettavaa. Kiitämme aloitteen tekijöitä ja allekirjoittajia siitä, että saimme kimmokkeen tehdä työtä verkkosaavutettavuuden eteen suunnitelmallisemmin. Olemme jo aiemmin tehneet töitä saavutettavuuden eteen, mutta nyt meillä on mietittynä konkreettiset ja yhteiset seuraavat askeleet. Rajallisten resurssien sekä toiminnan laajuuden vuoksi on tarkoituksenmukaista priorisoida saavutettavaksi tehtävät sisällöt.

Olemme käyneet keskusteluja saavutettavuuden edistämisestä Suomen Partiolaisissa sekä piirijärjestöjen ja Finlands Svenska Scouterin kanssa. Suomen Partiolaisten hallitus on päättänyt periaatteista verkkosisällön saavutettavuudesta.

Taustaa digitaalisesta saavutettavuudesta partiossa

Suomen Partiolaisia toimijana ei velvoita digipalvelulain asettamat saavutettavuusvaatimukset. Saavutettava verkkosisältö on kuitenkin esteettömyyden osa-alue ja yhdenvertaisuuden edistämistä, ja siten partion arvomaailman mukaista.

Partiossa on tehty useita tekoja digitaalisen saavutettavuuden eteen viime vuosina.

Esimerkkeinä voi mainita mm.

1. Suomen Partiolaiset käyttää verkkopalveluja uudistaessa ohjeellisena vaatimuksena WCAG 2.1 -ohjeistuksen mukaista A- ja AA-tasoa. Tällä varmistetaan se, että verkkopalvelut tukevat teknisestä näkökulmasta saavutettavuuden toteutusta.

Esimerkkeinä tällaisista verkkopalveluista voi mainita:
o partio.fi
o partio-ohjelma.fi
o adventtikalenteri.fi
o lippukuntien verkkosivuratkaisu partioscout.fi

2. Verkkopalvelu partio.fi -sivustoon on toteutettu saavutettavuusauditointi, jossa palvelu sai hyvän arvion. Auditoinnissa havaitut teknisen saavutettavuuden puutteet on korjattu.

3. Saavutettavan verkkosisällön ohje on toteutettu Suomen Partiolaisten, piirien ja Finlands Svenska Scouterin sisällöntuottajille.

4. Selkeää kieltä on painotettu myös muun muassa partion markkinointiin liittyvissä sisällöissä.

5. Tapahtumien saavutettavuutta edistävän Helppo tulla -tunnuksen yksi osa-alue on digitaalinen saavutettavuus.

Saavutettavuuden periaatteet Suomen Partiolaisissa

Suomen Partiolaisten hallitus on hyväksynyt Digitaalisten palvelujen ja verkkosisältöjen saavutettavuuden periaatteet -dokumentin kokouksessaan 16.6.2022. Nämä periaatteet sanoittavat jo saavutettavuuden eteen tehtyä työtä ja varmistavat päämäärätietoisemman työskentelyn saavutettavuuden eteen. Näitä periaatteita voidaan päivittää ja laajentaa Suomen Partiolaisten hallituksen päätöksellä.

Pyrimme siihen, että sisältö, materiaali ja digitaalinen palvelu on mahdollisimman saavutettavaa erityisesti, kun sen kohderyhmä on partion koko jäsenistö ja partiolaisten huoltajat tai partiosta kiinnostuneet henkilöt ja näiden huoltajat.

Suomen Partiolaisten rajallisten resurssien vuoksi linjauksen käytäntöönpanossa toteutetaan kokonaisarviota ja keskitytään vaikuttavuudeltaan merkittävimpiin verkkosisältöihin.

Kaikkien Suomen Partiolaisissa verkkosisältöjä tuottavien tueksi on toteutettu kysymyspatteristo saavutettavuuden tarpeellisuuden arviointiin.

Periaatteet koskevat vain Suomen Partiolaisia, koska muut partioyhteisöt ovat itsenäisiä yhdistyksiä ja näin päättävät itse toiminnastaan. Kannustamme myös piirejä, Finlands Svenska Scouteria ja lippukuntia tekemään työtä saavutettavuuden eteen. Tarjoamme heille myös koulutusta ja ohjeita.

Tutustu saavutettavuuden periaatteisiin Suomen Partiolaisissa: https://www.partio.fi/suomen-partiolaiset/tietoa-meista/organisaatio/partiota-ohjaavat-dokumentit/.

Tulevat vaiheet saavutettavuuden edistämisessä

Tarkoitus on, että työntekijöille ja vapaaehtoisille on tarjolla koulutusta ja ohjeistusta saavutettavuuden toteuttamiseen. Periaatteiden jalkautus alkaa vuoden 2023 toimintasuunnitelmassa, jossa saavutettavuuden edistäminen tullaan ottamaan huomioon periaatteiden mukaisesti.