Closed petition Aikuispartio-ohjelma

Ohjelma jota seurata on yksi keino saada aktivoitua aikuisia ja mahdollisesti sitä kautta helpottaa perinteisemmän ohjelman toimintaa.

Lisäksi merkit on myös joillekin aikuisille tärkeitä

This petition is closed All petitions run for 6 months

129 personer stöder

-1

Centralorganisationen har behandlat

Centralorganisationen behandlade initiativet 17.10.2022

Aloite on käsitelty kasvatusvaliokunnassa. Vastauksen aloitteeseen näet alta.

Suomen Partiolaiset kannustaa järjestämään aikuisten partiotoimintaa lippukunnissa ja piireissä sekä pyrkii panostamaan aikuistoiminnan kehittämiseen. Tavoitteellinen ja nousujohteinen partiokasvatus on kuitenkin suunniteltu partion kohderyhmälle. Partion ikäkausikohtaisiin kasvatustavoitteisiin päästään toteuttamalla partio-ohjelmaa, joka toimii partiokasvatuksen runkona ja sitä kehitetään partiokasvatuksen kohderyhmälle.

Peruskirja määrittää ja linjaa kaikkea partiotoimintaa Suomessa. Peruskirjan mukaisesti Suomessa partiotoiminnan kohderyhmänä ovat 7–22-vuotiaat lapset ja nuoret, joiden toimintaa aikuiset ohjaavat ja tukevat. Partioliikkeen päämääränä on kasvattaa lapsia ja nuoria. Partion päämäärän toteutumiseen pyritään partiokasvatuksella.

Aikuiset, yli 22-vuotiaat partiolaiset, ovat partion arvokas resurssi ja koko toimintamme mahdollistaja. Strategian mukaisesti haluamme tarjota parhaan vapaaehtoistyöpaikan aikuisille tarjoamalla merkityksellisen yhteisön, kehittämällä vapaaehtoisten osaamista ja huolehtia vapaaehtoisista. Erilaiset ohjelmallisetkin aikuispartiotoiminnot ovat tervetullut lisä partioon, mutta varsinainen aikuispartio-ohjelma aktiviteetteineen ei ole partioliikkeemme päämäärän mukaista ja siksi se ei partiokasvatuksen toiminnanalalta saa kannatusta.

Kasvatusvaliokunta ei katso erillisen aikuisten partio-ohjelman tuottamista partioliikkeen mukaiseksi toiminnaksi. Kuitenkaan mikään ei estä järjestämästä aikuisilla omaa toimintaa. Päinvastoin kannustamme aikuisryhmiä hyödyntämään ja soveltamaan olemassa olevaa partio-ohjelmaa myös aikuisten partiolaisten toiminnassa.

Erilaista aikuispartiotoimintaa suunnitellaan ja kehitellään niin piiri- kuin keskusjärjestötahollakin. Keväällä 2022 perustettiin aikuisverkosto, jonka tarkoituksena on yhtenäistää piirien käytäntöjä ja auttaa tuomaan aikuispartiotoiminta kaikkien tavoitettavaksi. Aikuisverkosto toimii vertaistukena toiminnan aloittamisessa ja sen jalkauttamisessa pysyväksi toimintatavaksi piirien alueilla. Verkoston kautta piirit saavat keväällä 2023 Ko-Gi - kehittämistehtävänä valmistuvan mallitoimintasuunnitelman, joka on kopioitavissa omaan toimintaan. Toimintasuunnitelma ohjaa toteuttamaan aikuisten toimintaa siten, että se tukee partion päämäärää.

Myös partiotaitokisat sekä niin johtamis- kuin taitokoulutuksetkin ovat aikuisille laadukasta ja järjestettyä partiotoimintaa.

Övrigt från centralorganisationen

Aloite siirretty kasvatusvaliokunnan käsittelyyn

Partiolaisaloitteiden käsittelytyöryhmä päätti ohjata asian kasvatusvaliokunnan käsiteltäväksi. Käsittely luvassa syksyllä 2022, sillä valiokunnalla ei ole keväällä enää kokouksia. Kasvatusvaliokuntaa pyydetään antamaan vastauksensa partioneuvostolle tiedoksi.